Kun lapsena innostuin ns. hevistä, se tarkoitti aluksi bändejä kuten Dio, Kiss ja W.A.S.P. Kissin 70-luvun varhaiset levyt kuulostivat oudoilta myöhempään soundiin verrattuna, mutta joistain biiseistä tykkäsin. Sittemmin niitä bändejä tuli tietoon koko ajan lisää, samalla kun kuunneltiin myös tuon ajan erilaisia pop-hittejä, ja pikku hiljaa hevidiggailu liikkui äärimmäisempään suuntaan Slayerin ja vastaavien myötä. Jossain vaiheessa törmäsin Metalliliitto-ohjelmaan, jota kautta tietoon tuli lisää nimiä. En kuitenkaan lapsena ja varhaisteininä osannut aavistaakaan, kuinka valtavan laajoja erilaiset metalli underground -skenet olivat, ja tietämykseni kattoi oikeasti varmaan jonkun sata tai kaksi eri nimeä. Rahaa ei ollut paljon levyihin laittaa tuohon aikaan.
Kun 1991 varsinkin Nirvanan myötä aloin kuuntelemaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän kaikenlaisia eri vaihtoehtomusatyylejä, kuuntelin kuitenkin viikoittain Metalliliittoa, ja metallia kohtaan ei missään vaiheessa tullut mitään hylkimisreaktiota, en vain juurikaan hankkinut metallilevyjä vähään aikaan. Sittemmin taas 2000-luvun alun punkvallankumouksen myötä törmäsin moniin metallisilta soundaaviin hc-, grind-, ja crustibändeihin, ja edelleen moniin itselle uusiin metallinimiin, uusiin ja vanhoihin. Kun alkoi olla enemmän rahaa käytössä hankkia levyjä, aloin hankkimaan taas enemmän metallilevyjä. Kaverit, PIF -foorumin metalliasiantuntijat, ja vähän myöhemmin mm. Fenrizin loistavat mixtapet auttoivat saamaan tietoa uskomattomista levyistä entisestään. Kuuntelin monia levyjä ensin blogeista, ja hankin oikeita levyjä, jotka tuntuivat hankinnan arvoiselta, eivätkä maksaneet älyttömyyksiä. Nyt on entistä helpompi tsekata levyjä tubesta ja spotifysta. Hyllyyn ei vain enää meinaa mahtua mitään, mutta se on eri juttu se.
Haluan siis tässä paljastaa, että aivan valtaosa nykyisestä metallitietämyksestäni on kasautunut viimeisen 20 vuoden aikana, ja siitäkin vähintään 3/4 viimeisen reilun 10 vuoden aikana. En todellakaan tiennyt esim. tästä Dark Quartererin debyytistä yhtään mitään 80-luvun lopulla. Kiitokset tähän (ja moneen muuhun hienoon levyyn) tutustuttamisesta kuuluu Nestorille, kiitos.
Asiantuntijoille tämä levy on tietenkin tuttu, mutta jos et ole tätä levyä aiemmin kuullut, niin tässä muutama säälittävä sananen itseltäni. (Hommasin levyn cd:nä yhdellä bonuksella varustettuna, sillä järkevän hintaista vinyyliversiota ei tällä hetkellä taida olla olemassa. Cd-versiolla on mukana v. 2012 uudelleen soitettu versio toisella cd:llä, mutta en ole uskaltanut sitä vielä yrittää kuunnella.)
Bändi on italialainen trio, ja he olivat soittaneet yhdessä jo pitkään (70-luvulta asti) ennen levytystä. Yhteensoitossa on voimaa ja groovea, laulaja vetää melodiat suvereenisti. Kitaransoitossa on upeita melodioita. Tuotanto on rajoittunutta, mutta koska bändi vetää niin hyvin, se ei haittaa, ja päinvastoin, rosoinen soundi kääntyy eduksi, korostaa voimaa ja tunnetta. Biisijatkumo Colossus of Argilista Gates of Helliin on upeimpia metallimusiikin historiassa, pakahduttavan eeppistä. Jälkimmäisen sanoitus on erityisen vaikuttava. Johtuneeko vain tuon toisen biisin nimestä, mutta pari levyä, jotka tästä tulee itselleni mieleen, ja jotka pääsevät kutakuinkin samalle tasolle samantyyppisessä vaikuttavuudessa, on ensinnäkin Wishbone Ashin Argus, toisaalla Candlemassin Nightfall. Taivaanranta aukeaa tai Helvetin portit, todellisuuteen tulee särö, käytävä avautuu toiseen ulottuvuuteen. On tätä muihinkin verrattu, mutta en ala niitä nyt tähän listaamaan. Itselleni tämä on kuitenkin täysin uniikki levy.
No comments:
Post a Comment