Dansk Psychedelic Blues Rock 1970

Blues Addicts - s/t LP; Terje, Jesper och Joachim - s/t LP (Molemmat Little Wing of Refugees 1991, alunp. Spectator Records 1970)

Vaihteeksi lisää levyjä, jotka ovat löytyneet Forced Exposure -lehden suositusten ansiosta. Tanskalaista psykedeelistä power trio bluesrockia vuodelta 1970. Periaatteessa ei mitään, mitä vaikka Blue Cheer ei olisi jo aiemmin tehnyt, mutta hitto - tällainen kama kun on tehty tarpeeksi hyvin, niin ei sitä koskaan ole maailmassa tarjolla liikaa. Jos soundi ei olekaan ihan yhtä raskas kuin alkuaikojen Blue Cheerillä (tai Savage Resurrectionilla), niin kelläpä olisi ollut. Eipä ainakaan Blues Addicts kovin kauaskaan jää. Molemmilla on hyvää variaatiota matskussa, erittäin mainioita kitarasoundeja (BA:lla mahtavaa feedbackin ja sustainin käyttöä, TJ&J:llä kunnon happoa tihkuvaa "jatkuvaa" sooloa) ja kommunikatiivista soittoa. Blues Addicts on ehkä "alkukantaisempi", Terje & co. pikkaisen "hienovaraisempi" ja progressiivisempi (esim. aikalainen the Groundhogs käy välillä mielessä). Hendrix Experience on varmasti ollut yhtenä vaikutteena, varsinkin rytmiryhmille (etenkin BA), kuten niin monille tuolloin. Taidokkuudessa ei tietenkään samalle tasolle ylletä, mutta samalla nämä ovat kokonaisuuksina paljon roisimpaa ja ug:mpaa. Taisin ensin löytää tämän Blues Addictsin uusintajulkaisun mainiosta Fresh Garbage -kaupasta, enkä oikein meinannut uskoa silmiäni, sillä olin vasta jokin aika takaperin törmännyt kyseisen levyn puffiin FE -lehdessä. Terje &c. -levyn tilasin netistä, mutta taisin nähdä siitäkin kopion (nimenomaan LWoR -uj) hiljattain Hippie Shake -puodissa.

Oliko Charlies ikinä ihan näin hyvä? Pitäisi ottaa ne vanhat levyt joskus uudestaan kuulolle. Etenkin Blues Addictsista tulee välillä mieleen, että voisivat olla yksi vaikuttaja mainiolle suomalaiselle "nyky"bändille Jupiterille.

Saksalainen lafka Little Wing of Refugees julkaisi 1990-luvulla uusintoina monia erittäin mielenkiintoisia levyjä näiden lisäksi: listalta löytyy mm. australialaisen Kahvas Juten hieno Wide Open, jenkkiläisen progebändi OHOn upea postuumi Vitamin OHO, joka nauhoitettiin alunperin joskus -70-luvun puolivälissä, ja vaikkapa Human Instinctiä ja Necronomiconia boksien muodossa.

Peter Jefferies - Electricity 2-LP (Superior Viaduct 2014; alunperin Raffmond ja Ajax 1994)

Tämä uusintajulkaisu laittaa kahdelle vinyylikiekolle uusi-seelantilaisen artistin toisen älpeen vuodelta 1994 (nauhoitettu 1992-94), nimenomaan sen pitemmän cd-version eli 17 kappaletta. Bonuksena on Jefferiesin Robbie Muirin kanssa tekemä Swerve 2 x 7" (Ajax 1992; nauhoitettu jo 1989-91). Tuossa ei haittaa muu kuin että se sattuu itseltäni jo löytymään. Musiikillisesti sekin on aivan älyttömän laadukas levy, ja ansaitsee toki uusintajulkaisunsa tässä yhteydessä.

Mietin pitkään, etten käyttäisi aikaa kirjoittaakseni tästä levystä itse mitään. Se on kuitenkin saanut huomiota aikanaan, ja arvioitu jopa Suomessa, missäpä muuallakaan kuin Mutiny!ssa. Suomessa Jefferies ei kuitenkaan liene oikein millään tavalla tunnettu, vaikka Electricityä edeltänyt the Last Great Challenge in a Dull World oli ainakin ug-asteikolla arvostelumenestys ympäri maailmaa. Se on edelleen yhtä uskomaton levy. Electricitykin tuntuu kuitenkin iskevän joka kuuntelulla yhä syvemmälle ja syvemmälle. Sen hätkähdyttävimpiä piirteitä on (edelleen), että se on niin irrallaan suunnilleen kaikesta muusta: biiseiltään, soundeiltaan, atmosfääriltään, toteutustavaltaan, esitystavaltaan, jopa sanoituksiltaan. Lähimpänä se on tuon ajan muita NZ -ug-artisteja (veljensä Graeme soitti Cakekitchenissä, ja aiemmin veljekset soittivat yhdessä mm. This Kind of Punishmentissa - myös Tall Dwarvesin varhaiset ep:t ovat mm. rytmillisesti jotenkin samantyyppisiä), ja ehkä tunnetummasta historiasta lähimmät vertailukohdat voisivat olla tietyn ajan John Calet ja Brian Enot. Jefferies kuitenkin erottautuu myös näistä kaikista omana itsenään. Kuten Mutiny!ssakin sanottiin, Jefferiesin musiikki on käsittämättömän arkista ja mystistä samaan aikaan. Levy on taltioitu kahdelle reel-to-reel neliraiturille. "No outboard effects. No compression. No noise reduction." Konemaisesti hakkaavista minimalismia lähenevistä pianojynkytyksistä (joista tulee välillä mieleen esim. Nykyajan kohtaukset) siirrytään vaivattomasti kauniisiin rauhallisiin tunnelmiin ja edelleen sujuvaan avantgardeen. Jefferiesin äänikin on persoonallinen, jos sitä kerran kuulet, saatat muistaa sen loppuelämäsi.