Hiljattain hankkimiani levyjä pt. 8 (Guerssenin uusintoja ja muuta)

Dragonfly - s/t LP (Guerssen 2012; alunp. Megaphone 1968)

Muhevan raskasta biisivoittoista psykebluesrokkia Coloradosta vuodelta 1968. Ehkä enemmänkin psyke kuin blues tällä kertaa. Mukana on myös "pakollinen" pitempi bluesveto, mutta se on tällä kertaa erittäin kulkeva versio "Hoochie Koochie Manista". Erittäin iskeviä biisejä melodisestikin. Kitarassa välillä kunnon paksua fuzzia. Toimivan biisimatskun lisäksi välillä tulee whoa -hetkiä, tyyliin "hetkinen, mihin nyt mentiin/mihin ne katos?" Tekee mieli kuunnella koko levy pari kertaa putkeen. Mainitaan vielä kaverin huomio, että laulaja kuulostaa välillä Kurdt Cobainilta! Ei ne jotkut biisitkään niin kaukana ole - Nirvana olisi voinut coveroida "Love Buzzin" sijaan näitä...

Saboten . s/t LP (Sub Discos & Floor 2023; alunp. Floor 1982)

Japanilainen post-punk -bändi, jonka suurin vaikute oli Erik Satie. Kertoo melkein kaiken? No ei ehkä sitä, että oikeasti aika jännä ja kulmikkaasti kulkeva levy. Biisit ei todellakaan mene melodisesti kovin tuttuja polkuja, tarttuen silti välillä myös korvaan, ja rytmityksetkin ovat varsin kiperiä. Bändillä tuntui olevan myös hyvin treenattu ja määrätietoinen tatsi, vaikka lähtivät opettelemaan täysin nollista, tyyliin punkin innostamana päättivät perustaa bändin ja marssivat kauppaan ostamaan soittimet. Soundi on selkeä ja "clean", ehkä paikoin jopa "surf"? Ehkä tästä tulee joidenkin aikalaistensa lisäksi vähän mieleen myös Red Crayolan toka levy, ehkä ajallisesti myöhempi kiinalainen Chui Wan, tai siinä tapauksessa toisinpäin.

Paul Marcano & Lightreams - 10,001 Dreams 2LP (Got Kinda Lost Records 2016; alunp. ei lafkaa 1983)

Varsinainen yllättäjä ja varmaankin paras tänä vuonna kuulemani levy. 1980-luvun alussa äänitetty 90 minuuttinen psyke-eepos (itse asiassa jatkoa bändin debyyttilevylle vuodelta 1981), joka julkaistiin vain kasettina, ja on nyt jaettu mm. neljälle vinyylipuoliskolle. Ensimmäinen levy on enimmäkseen psykedeelistä kaiutettua kitaranrämpyttelyä, melodista sooloilua ja laulua filosofisine/utopistisine teksteineen. Kuulostaako kuvailu hirveältä? Ei, tämä on aivan mieletöntä "kosmista suvantoa". Musiikissa on jokin ihmeellinen positiivinen aura, joka saa kaiken toimimaan. Jälkimmäinen levy lähtee kokeellisemmille vesille, eikä viimeinen puolisko ehkä ole jamittelussaan levyn parasta antia, mutta saattaa vielä petrata jatkossa. (Toisaalta levyn jatkumo on varmastikin harkittua.) Vaan kyllä tämä on aivan uskomaton kokemus. Tätä kuunnellessa olo paranee, tuntee melkein olevansa parempi ihmisenä.

Jorge Antunes - Música Eletrônica LP (Mental Experience 2016; alunp. Mangione 1975)

"Ensimmäinen brasilialainen elektroakustinen levy." Levyn infoista löytyy tietoa, kuinka tämän levyn tekeminen ei ollut helppoa uusintana (rekonstruointi osittain tuhoutuneilta alkuperäisiltä nauhoilta), saati sitten alunperin tuonaikaisessa Brasiliassa, mutta molempien keskiössä on ollut intohimo yksityiskohtaiseen käsityöhön. Itse musiikki on suurimmaksi osaksi mahtavan abstraktia mutta vahvan näkemyksen siivittämää. Todella hiljaisista hetkistä edetään suhteellisen meluisiin purkauksiin. Laatukamaa.

Oliver - Standing Stone LP (Guerssen 2022; alunp. OLIV Records 1974); Stone Unturned LP (Guerssen 2022)

Taas löytyi sellaista 1970-luvun "private press" folkkia, että kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Standing Stone julkaistiin aikanaan 250 kpl painoksena; Stone Unturned on ylijääneitä nauhoituksia samalta ajalta. Walesilaista "farm-folkia" (! ehkä oikeasti "vain" happofolkia vahvoin blues-vaikuttein), joka saavutti jonkinlaista live-mainetta, mutta John Peel oli ainoa DJ, joka soitti julkaistua levyä ohjelmassaan, ja pian levy painui unholaan. Happoinen skaala vaihtelee psykedeelisemmästä melodisemmasta kamasta jamittelevaan ja välillä beefheartiaanisempaan bluesiin sekä lievästi kokeellisempaan menoon. Beefheartin lisäksi Jethro Tullistakin on puhuttu, mutta artisti itse on kieltänyt suorat vaikutteet molemmilta. Harvoja levyjä/artisteja (vrt. Ranskan Denis), joista tulee välillä mieleen jopa Japanin Brast Burn ja Karuna Khyal, mutta tämä on paitsi ehkä hieman "helpompaa" (osin varmasti biisien suhteellisen lyhyyden takia), myös astetta musikaalisemmin soitettua. Ja vaikka tämä on äänitetty "kotona", on soundi todella huolellinen: nautittava ja selkeä. Standing Stonea on julkaistu uudelleen aiemmin jo 90-luvulla mm. David Wellsin toimesta, mutta nyt saatavilla ovat nämä hienot Guerssenin painokset.

Suhteellisen uusia kotimaisia kasettijulkaisuja

Rene Kita - Rheingold kasetti (2021 Artsy Records)

Wagneria tulkittuna kotikutoisesti ihmisäänellä ja vinkuvilla possuleluilla. Totaalisen hillitöntä, tälle ei helposti löydy verrokkia. Intensiteetti ei hellitä, vaikka esitys on suhteellisen pitkä, ja sellaisena myös haastava. Ei siis ihan joka fiiliksen musaa, mutta löytää hetkensä.

Sirpa Jokinen - Windy Why kasetti (2021 Artsy Records)

Arturia syntetisaattoreita, kuin olisi huoneessa jossa nämä soittavat itseään. Tai jossain konehuoneessa. Oikeastihan näin ei ole, vaan näitä soittaa ihminen, vapaassa hengessä. Välillä tulee mieleen jopa, noh, esim. Conrad Schnitzler, mutta sitten hyppää taas muualle. Kaksi vartin mittaista esitystä. Ehdotonta, mutta helposti lähestyttävää, lempeää ja rauhoittavaa.

Henri Lindström - Soita jos meinaat delaa (2022 Artsy Records)

Helsingissä ja Lissabonissa taltioitua elektronista musaa, joka on mielikuvissani jotenkin vahvasti kiinni tässä ajassa. Mielikuva voi johtua toki myös äänitteen, ehkä kappaleidenkin nimestä. Heijastaako tämä jotenkin melankolisesti nyky-yhteiskuntaa, vai onko tämä "vain" musiikkia, sellaisenaan rauhoittavaa pimputtelua (positiivisessa mielessä!), helinää, kuplintaa ja huminaa kauniine melodioineen? Kappaleet ovat suhteellisen lyhyitä, kauniita, välillä hiljaisimpia aphex twinejä muistuttavia miniatyyrejä, joista osa kasvaa hillitysti (ei siis volyymiltaan) lähes katarttisen huumaaviksi.

Re-clip - Noon kasetti (2019 Hyster Tapes)

Tässä erikoisessakin kasettiryppäässä se kaikista epäkonventionaalisin julkaisu. Ei ole infoa, miten äänet on tuotettu tai mistä napattu, jotain delay-efektiä ja/tai looppia on käytetty ja varmaan jotain sampleja, mutta siinäpä se. Melkein voisi kuvitella, että on vain painettu kasettidekin äänitysnappulaa, ja mankka on taltioinut ympärillä olevia yhtä aikaa sekä tavallisia että unenomaisia ja toismaailmallisia ääniä. Viisi toisistaan mukavasti poikkeavaa "biisiä", 45-minuuttinen kasettipuolisko. Viimeisessä esityksessä "Chain" kuulemma vielä reistailemaan alkanut nauhuri tekee omat tepposensa - sattuman luoma kiireetön naksunta, kitinä ja huojunta nostavat homman ylimaalliseen potenssiin. Käsittämättömän vangitsevaa, ansaitsisi suurempaa huomiota.

Aarniseppä/Rihmasto - Tuntu split kasetti (2018 TuotantoHaloo)

Hiukan jo vanhempi julkaisu. Aarniseppä toteuttaa massiivisen Hyönteisten temppeli -tuplacd:ltä tuttua jokseenkin progressiivisesta rokistakin vaikutetta saanutta "hyönteisambienttiaan" (ambient ei ehkä täysin oikea termi?). Persoonallista musiikkia. Rihmasto on kotimaisen ambientin kovimpia nimiä, ja "Virran mukana" -esitys on sitä itseään, jokseenkin täydellistä "soutuvenehuminaa", josta toivoisi, ettei se loppuisi koskaan.

Sivuoire - Hymyilevä Sisyfos kasetti (2022 non-label)

Kun tämä ilmestyi digitaalisena, kuuntelin sitä joka päivä useaan otteeseen usean viikon ajan, etenkin työmatkoilla. Kotitekoista hip hoppia, mutta kotitekoisuus ei välttämättä kuulu ulospäin, sillä taustat, räpäytys ja toteutus on tehty huolella ja näkemyksellä. Marginaalisuutta ei kuitenkaan edes yritetä salailla teksteissä. Tekstit ovat muutenkin hyvin henkilökohtaisia, enkä ehkä ole törmännyt samanlaiseen aiemmin. Tyyliäkin on useammanlaista, katsokaas kun ei ole pakko sitoutua johonkin yhteen ainoaan tyyliin ja olla kaavamainen ja laskelmoitu. Parhaimmat biisit avaavat mieleen kauniita kuvia. Suosittelen jokaista vähänkin epäkaupallisemmasta (joskaan mitään avantgardehoppia tämä ei sentään ole kuin korkeintaan hetkittäin) hiphopista pitävää tsekkaamaan tämän, löytyy myös bandcampista.