ZZ Top oli tuttu jo lapsuudesta MTV -videoiden kautta. Bändin hienouden olen tajunnut asteittain vasta myöhemmällä iällä. Vanhemmista levyistä Rio Grande Mud tuli "tutuksi" jo teini-iässä, mutta tuonkin levyn kohdalla tarvitsisin kertauksen. Ehkä piankin.
Kuuntelin viime viikolla taas ekaa albumia, ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka tyypeillä oli jo silloin oma visio ja paketti kasassa. Biisit lähtee käyntiin jännästi tahditetuilla riffeillä ja rytmeillä, "luonnollisella" soundilla, lauletaan siitä mitä ympärillä nähdään, ja sitten tulee soolon paikka, jossa Billy Gibbons soittaa kuin ajaisi harrikalla valtatiellä aavan maiseman keskellä.
Tuo sama juttu toistuu kautta bändin historian, ei välttämättä aina kunkin levyn kaikissa biiseissä, sillä meininkiä osattiin myös varioida, ainakin useimmiten yhtä lailla tyylikkäästi tai muuten yllättävästi ja kiinnostavasti. Ajan mukana soundit ja jotkut sovitusratkaisut muuttuivat, sillä bändi seurasi kuitenkin, mitä musiikkimaailmassa tapahtui, mutta silti monesti palataan tuohon hyväksi havaittuun kaavaan, toteutetaan se vain (kulloinkin) nykyaikaisemmin. Toki bändi osasi myös hikisesti boogiejammata, monesti paremmin kuin kukaan tai ainakaan moni muu.
Ehkä Afterburner-Recycler -akseli on sellainen, jonka uudelleentsekkaus vähän epäilyttää. Eliminator menee vielä mukisematta, bändin tuolloisesta "uusiutumisesta" huolimatta. Antenna oli taasen paluu ja samalla siirtyminen aivan mielettömään meininkiin, jota bändi ehkä vain syvensi XXX ja Mescalero -levyillään. Myös La Futura oli pätevä. Toki Eliminatorista eteenpäin voidaan puhua Frank Beardin osallistumisesta, mutta ei siitä nyt sen enempää. Hienoa, että bändi piti kuitenkin tuon kokoonpanon kasassa kaikki ne vuodet.
Minään ZZ Top -asiantuntijana en yritä tässä esiintyä, esmes. Tejas-Deguello-El Loco -akseli on vähemmän tuttu, vaikkakin hyvältä on kuulostaneet niiltä kuullut biisit. Rhythmeen on myös unohtunut. Mutta viimeiset 15 vuotta XXX ja Mescalero ovat olleet autoreissujen vakiokalustoa, ja niissä riittää kuulokkeillakin edelleen ihmeteltävää varsinkin Gibbonsin kitarointien ja soundien takia. Enkä yritä sanoa, että ne olisivat bändin parhaat levyt, sillä ovat ne eri ajalta kuin vaikka Tres Hombres.
Arvostan bändiä kuitenkin jo oman vajaan tietämykseni perusteella lähes yli kaiken muun. Siksi myös Dusty Hillin poismeno on yksi harvoja niistä viimeaikaisista, jotka oikeasti pysäyttävät.
