Logic System - Venus LP (Wewantsounds 2020; alunp. Express/EMI 1982)
Jäin tähän ihan totaalisesti koukkuun. Mielenkiintoinen konsepti: jenkkiläisiä tuottajia/biisinikkareita/muusikoita japanilaisessa ohjauksessa, lajina 80-luvun alun futuristinen synth-pop. Osa biiseistä leijailee kuin vetävimmissä aasialaisleffojen kohtauksissa, osa on ihme mutanttisynthpopvetoja. Neonvaloisia synasoundeja, imuisia rytmejä, villeja vocoder-vokaaleja. Välillä tämä on kuin Daftpunkia tai Airia, mutta yli 20 vuotta aiemmin, tosin noilla kahdella on ollut varmasti kotoisia ja muita vaikuttajia. Yhteys YMO:hon löytyy toki myös - pääpiru Hideki Matsutake oli YMO:n "sound programmer" ja ns. "neljäs jäsen".
Aivan huippuhetkiä on "I Love Youn" kertosäkeen aloittava vocoder kohta ja loppupuolella tuleva industrial -rumpukone, "Take a Chancen" se ihme rytminykäys, "Automatic Collect. Automatic Correctin" (heh) mutanttidiskomeno - varsinkin se villi alkuhuuto kun Se Lähtee -, "Metamorphismin" palapelivuoristorata -synthfunk ja päätösbiisi "Equivalentin" upeat helmeilevät synamelodiat ja korkeuksiin nouseva fonimelodia. Mutta, joka biisistä tekisi mieli sanoa jotain. We Want Soundsin uudelleenjulkaisussa on komeat kannet obeineen ja taideliitteineen.
Akiko Yano - Tadaima LP (Wewantsounds 2018; alunp. Japan Record 1981)
Saman We Want Sounds -lafkan uudelleenjulkaisema levy tämäkin, ja yhtälailla hieno paketti. City pop, future funk jne. kuka näistä ottaa selvää, mutta näitä on tullut paljon tsekkailtua viime aikoina. Tämä levy on popista sieltä taiteellisemmasta päästä, ollen samalla suht uniikki tapaus, loistavia biisejä unohtamatta. Soittajapuolella avustamassa tietty YMO -hemmoja (Yano oli Sakamoton kanssa naimisissa). Joka puolella sovituksissa surisee, pulputtaa ja pirisee, varsinkin nimibiisin ovipuhelinsample on hulvaton. Välillä vedetään melkein punkkia, toisinaan heittäydytään villin kokeellisiksi. Vertauksia Kate Bushiin on tehty, mutta itse en ole oikein koskaan jaksanut yrittää syventyä Bushin musiikkiin sen kummemmin. Tämä on jotenkin itselle innostavampaa ja yllättävämpää. Tässä ollaan monesti jotenkin samanaikaisesti sekä menneessä että edelleen tulevaisuudessa, kuten yleensäkin monissa YMO -johdannaisissa jutuissa. B-puolen avaavassa pitkässä riisutussa piano-laulu -esityksessä Yano muistuttaa jonkin verran joitain Laura Nyron juttuja, mutta tämä saattaa olla vain omien kuuntelukokemuksieni luoma harha. Vaikuttava teos joka tapauksessa. Tämän jälkeen tulee vielä kunnon hittimatskua hienoilla sovituksilla. Hyvä meininki!
