Li Jianhong (tai Li-jianhong) on jonkin verran uraa tehnyt "2000-luvun" kiinalainen melukitaristi/-maakari. Tuotantonsa on laajahkoa ja kirjavaa, ja käsittelen tässä vain muutamia itselleni hankkimiani uran varhaisempia levyjä menemättä liikaa tutkimuksen puolelle. Lyhyt suositus kuitenkin, että esim. kitara kädessä Li vaikuttaa täysin ennakkoluulottomalta ja mitään pelkäämättömältä, ja onnistuu monesti käymään normaalin horisontin takana. Soundi on kuitenkin yleensä suht primitiivisen selkeä ja luonnollinen, vaikka efektejä käytettäisiinkin. Myös voimaelektroniikan hän tuntuu saavan pirskahtelemaan johdoista ym. läpi. Alla olevissa lopulta varsin erilaisissakin levyissä intensiivisyys ei juuri hellitä, ehdottomuus ei laisinkaan. Lillä vaikuttaisi olevan myös hyvä dynamiikan- ja dramatiikantaju, ehkä jopa huumorintajukin pilkahtaa satunnaisesti. Melkein kaiken tämän voisi ajatella vertautuvan Japanin Haino Keijiin, mutta tämä on monesti sittenkin hyvin erilaista ja eri lähtökohdista, uskokaa pois.
Hankin kaikki alla olevat 2pi -julkaisut Pekingistä 2 m2 kokoisesta levykaupasta rakennustyömaiden keskeltä v. 2007. Tuota kauppaa tuskin on enää olemassa. Olisikin hienoa, jos ainakin nämä kyseiset levyt julkaistaisiin edes digitaalisessa muodossa uudelleen, jos näin ei ole jo tehty. Ne ovat hurjaa ja ainutlaatuista tavaraa.
--
D!O!D!O!D!O!D! - Ghost Temple cdr (2005 2pi Records)
Tämän levyn P.S.F. julkaisi vuotta myöhemmin uudelleen Japanissa cd:nä. Kyseessä on duo rumpali Huang Jinin kanssa. Soundi on vähän kuin Stefan Jaworzynin Ascension jossa Haino soittaisi välillä, tai KK Null (esim. A.N.P.). Täysin freetä rytmiä, joka vähän väliä iskee kapulaa hampaisiin. Raisun tehokas soundi, hurja energia, eikä tyhjäkäyntiä juuri edes ole - levyä ei varsinaisesti ole pituudellakaan pilattu. Tämän tyyppisen meluduo'ilun aatelia, eikä tällaisia paljoa lopulta ole.
Li Jianhong - Drama Script cdr (2005 2pi)
Hienoihin ja mystisiin kansiin pakattu Drama Script ei päästä helpolla. Tällä kertaa artisti käsittelee kahta (?) kitaraa päällekkäin eri kanavilla, ja tutkii niin paljon mahdollisia anti-musiikillisia äänenmuodostustapoja kuin viitsii. Ihan mahdotonta edes arvioida, miten suurin osa tästä on edes soitettu: heti avausbiisissä kuulostaa siltä kuin Remko Schan kitaroita soittavat koneet olisivat menneet pahasti sekaisin ja repisivät jatkuvasti dempattuja kieliä kitaroista irti yksi toisensa jälkeen ja välillä useita kieliä yhtäaikaisesti. Taaskin se soundi on erittäin raju, mutta selkeä, ja tämä pitää homman alusta loppuun asti mielenkiintoisena. Ja kyllä sitä variaatiotakin löytyy - välillä kitarat ovat kuin metallikuulia loputtomalta tuntuvissa viemäriputkissa. Levy on yli tunnin mittainen järkäle, mutta kaikki tämän silloin tällöin läpi innolla kuuntelevat voivat kadulla kohdatessaan iskeä toisilleen silmää, koska he tietävät totuuden: THIS IS THE SHIT.
Li Jianhong - Talking Freely Before the Beginning cdr (2004 2pi, alunperin 2003?)
Tämä on ollut itselleni vaikein Li -levy, mutta yhtälailla kiehtova. Tässäkin on alussa kaksi kitaraa, mutta tämä on sävyiltään suhteellisen rauhallinen, ja kitaroissa on eri soundia: toinen on "murky" ja vahvasti reverboitu, tuotetut ääänet ovat kuin sähköiskuja; toinen on enemmän kuin Sonic Deathilta soundiaan ja soittoaan myöten. 20 minuutin kohdilla lähdetään entistä oudommille sivupoluille, ja ne ovat alkaneet kiehtoa yhä enemmän. Mukaan tulee (ehkä?) kolmas kitara, soundit muuttavat vähän muotoaan, intensiteetti kasvaa entisestään jne. Esitys on yksi tunnin pituinen möhkäle ilman mitään indeksointeja. Joka kuuntelulla se aukeaa enemmän, ja joku kerta se vielä saattaa kolahtaa lopullisesti. En ehkä suosittelisi aloituslevyksi, mutta jollekinhan tämä voisi olla juuri se juttu.
Li Jianhong - RTV-702 cdr (2004 2pi)
RTV-702 eroaa edellisistä olennaisesti: luin jostain, että levyn sisältämät signaalit on tuotettu samannimisellä telkkarilla, ja ne signaalit on ajettu ties mihin miksereihin ja vastaaviin äänenmuodostusta varten. Lainaan itseäni toisaalta: Tämä on yksi itselle eniten kolahtaneista VOIMAelektroniikka levyistä koskaan. Koko ajan pitää olla varuillaan, ettei vaan volume ole sittenkin liian lujalla. Äänet puskee läpi pöydästä ja kaapeleista. Eka biisi alkaa kuin olisi sähköisiä ilotulitteita korvan vieressä, paha rutina nousee taustalta. Toinen on lyhyemmässä muodossa vähän samaa, kuin se telkkari iskisi kipinää. Kolmas pitkä biisi on aluksi helpottavaa hiljaisempaa tavaraa, mutta myöhemmin tulee aika rajuja ääniä, kilkatusta ja vinkunaa, telkkari menee taas päälle ja alkaa savuta, lopussa tulee aivan jumalaisen hienoja meluaaltoja. Vika biisi on kuin lempeämpi Merzbow, mutta lopussa tuntuu että ne äänet menevät vieläkin pitemmälle niissä jossain...virtapiireissä tai jossain, ja tunkeutuvat syvälle päähän. Kuuntelin levyn taas juuri äsken, ja se on täysin uskomaton. Visuaalista, muuntautumiskykyistä, äärimmäistä, vangitsevaa ääntä.
Li Jianhong, Huang Jin, Ji Mu, Li Tieqiao - Live in Nanjing cd (2006 2pi)
D!O!etc. laajennettuna kvartetiksi, livenauhoitus 2005 Nanjingista. Ei kyllä anna tuumaakaan periksi ehdottomuudessa tämäkään. Soundi nyt on ehkä vähän selkeämmin konserttinauhoite, mutta kyllä kaikki tulee tarvittaessa sellaisella soundilla, että tuntuu. Kokoonpanossa kitaran ja rumpujen lisäksi alttosaksofoni ja elektroniikkaa. Joko päästellään täysiä tai sitten liikutaan rauhallisemmilla ennen kartoittamattomilla poluilla. Voisin sanoa että tästä tulee ajoittain mieleen yksi kotimainen poppoo, mutta en sano. Vika puolituntinen pala on ehkä liian pitkä soolo-osuuksineen, mutta mitä sitten. Aikamoinen historiallinen dokumentti 2000-luvun Kiinan vapaan musiikin kentältä.
VagusNerve - Go Back to the Sirius cd (2012 Utech Records)
Toistaiseksi viimeisin kunnolla kuuntelemani Li Jianhongin äänite (äänitetty jo 2009, mutta mies on ollut aktiivinen myös seuraavalla vuosikymmenellä), tällä mukana VAVABOND, oikealta nimeltään Wei Wei ja käsittääkseni naimisissa Li:n kanssa. VagusNerven on sanottu olevan näiden artistien kunnianosoitus vanhalle psykedelialle, ja teemana ovat ufot ym. kosmiset jutut. Jos jonkinmoista psykedeelistä dronea on tullut vuosien saatossa kuultua, mutta tämä on ihan oikeasti ihan sieltä äärimmäisimmästä päästä. Ei minkäänlaisia kaupallisia tai suosionhakuisia myönnytyksiä, ei junnaavaa rockia rytmissä, vaan silkkaa nousevaa ja laskevaa psykedeelistä äänimattoa, joka avaa madonreikien kautta välähdyksiä rinnakkaisiin universumeihin. Jopa (ajoittain rytmisesti hyvinkin monotonisesti - hyvin! -rokkaava) Skullflower meinaa jäädä tämän jalkoihin. On kokonaisuutena todella paha, mutta ei millään ikävällä tai ankealla tavalla. Levy on noteerattu mm. Head Heritagessa, ja ilmeisesti myös duon edellinen olisi yhtä lailla kovaa tasoa, ja molemmat lienee edelleen tsekattavissa helposti mm. bandcampissa ja saatavissa fyysisinäkin kopioina. Mannaa avaruudesta, hämyt.
