Poobah - Let Me In 2LP (Ripple Music 2010; alunp. Peppermint Productions 1972)
Tuplakko sisältää youngstownilaisen ainakin lievästi friikahtavan oloisen ja näköisenkin trion orgaanista ja painavaa jytänderiä kevyellä vessa- ja koululaishuumorilla ryyditettynä. Kulkee koko ajan energisesti eteenpäin ja heittää mehevää koukkua sinne tänne ilman turhanpäiväistä krumeluuria. Bonus-lp sisältää kauttaaltaan hyvää matskua. Suhteellisen lyhyt levy, vain kolme biisiä per puoli, tosin osa biiseistä on pitempiä, mutta kaikki alle 7 minuutin. Tästäkin johtuen laadukas bonusmateriaali (josta suurin osa on vuotta myöhempää perua ja eri rumpaleita sisältävää) on erittäin tervetullutta. Bändi sinnitteli läpi 70-luvun, hajosi, jatkoi 90-luvulla, ja sai lopulta isomman kulttisuosion 2010-luvulla tämän uusintajulkaisun myötä. Hiljattain myös Dave Wyndorf ja Monster Magnet versioi killeribiisi "Mr. Destroyerin" cover-levyllään.
Granicus - s/t LP (RCA 2010, alunp. 1973)
Ah, Clevon Granicus. Tämä bändi kyllä naulasi debyytillään kaiken tarvittavan. Huimat biisit, upean groove, ehkä vähän protopunkkikin bändisoundi ja soitto, välillä yliampuvan friikitkin mutta tehokkaat korkearekisteriset lauluosuudet. Tämä bändi kuulostaa vain omalta itseltään, vaikka vaikutteita varmasti oli ainakin Zepukoilta, ehkä Grand Funkilta ja Blue Cheeriltäkin. Anthemisten "You're in America" ja "Cleveland, Ohio" (kertsi: "I'm getting out of...") rokkausten vastapainoksi löytyy hienoja progressiivisempia ja hämyisämpiä hetkiä. "Prayeria" kehitellään valtavan hienosti 11 minuuttia. Aivan helvetin hyvä levy joka tulee kestämään ajat läpeensä. Rumpali Joe Battaglia nauhoitti myöhemmin nykiläisbändi Pandoran kultaakin arvokkaammat neliraituridemot, jotka on onneksi saatu sittemmin kuuluville. Ja mites se Daft Punkin "Get Luckyn" kansitaide, onko se yhdistelmä tämän levyn kantta ja Ilmestyskirja Nyt!in julistetaidetta?
Left End - Spoiled Rotten CD (Walhalla 2006, alunp. Polydor 1974)
Hyppäys takaisin Youngstowniin. Lähestytään entistä enemmän protopunkkia tai jo punkkia, jo titteleidenkin osalta: "Loser" (joka voisi olla melkein esim. NY Dollsia), "Spoiled Rotten"... No loput tekstit meneekin sitten suht yllätyksettömissä merkeissä. Mutta musa jytisee, välillä hyvinkin raskaasti. Sinne tänne isketään myös pikku jekkua, paikoin lievän vulgääristikin. "Every Little Thing" saa powerpopmaisen, tosin rock -sellaisen käsittelyn. "Mary-Jossa" on kunnon muhevaa lehmänkelloriffittelyä ja kähinää. Tässä on hienosti naitettu hard rockia, glamia (muutenkin kuin bändin ulkonäössä) ja protopunkkia (muutenkin kuin vieraantuneisuuden ja antisosiaalisuuden peilaamisessa), eikä tule kovinkaan montaa bändiä mieleen, jolta tämä varsinaisesti kuulostaisi. Vikassa biisissä vähän Granicukselta? Hieno lisäys Ohion persoonalliseen musiikkihistoriaan, ja kuten tiedämme, kaikenlaista oli vielä vasta kehitteillä/tulossa. Tämä cd on muuten ilmeisesti (valitettavasti) bootleg, joten kunnon uuusintajulkaisulle voisi olla tilausta, ehkä.
