Dragonfly - s/t LP (Guerssen 2012; alunp. Megaphone 1968)
Muhevan raskasta biisivoittoista psykebluesrokkia Coloradosta vuodelta 1968. Ehkä enemmänkin psyke kuin blues tällä kertaa. Mukana on myös "pakollinen" pitempi bluesveto, mutta se on tällä kertaa erittäin kulkeva versio "Hoochie Koochie Manista". Erittäin iskeviä biisejä melodisestikin. Kitarassa välillä kunnon paksua fuzzia. Toimivan biisimatskun lisäksi välillä tulee whoa -hetkiä, tyyliin "hetkinen, mihin nyt mentiin/mihin ne katos?" Tekee mieli kuunnella koko levy pari kertaa putkeen. Mainitaan vielä kaverin huomio, että laulaja kuulostaa välillä Kurdt Cobainilta! Ei ne jotkut biisitkään niin kaukana ole - Nirvana olisi voinut coveroida "Love Buzzin" sijaan näitä...
Saboten . s/t LP (Sub Discos & Floor 2023; alunp. Floor 1982)
Japanilainen post-punk -bändi, jonka suurin vaikute oli Erik Satie. Kertoo melkein kaiken? No ei ehkä sitä, että oikeasti aika jännä ja kulmikkaasti kulkeva levy. Biisit ei todellakaan mene melodisesti kovin tuttuja polkuja, tarttuen silti välillä myös korvaan, ja rytmityksetkin ovat varsin kiperiä. Bändillä tuntui olevan myös hyvin treenattu ja määrätietoinen tatsi, vaikka lähtivät opettelemaan täysin nollista, tyyliin punkin innostamana päättivät perustaa bändin ja marssivat kauppaan ostamaan soittimet. Soundi on selkeä ja "clean", ehkä paikoin jopa "surf"? Ehkä tästä tulee joidenkin aikalaistensa lisäksi vähän mieleen myös Red Crayolan toka levy, ehkä ajallisesti myöhempi kiinalainen Chui Wan, tai siinä tapauksessa toisinpäin.
Paul Marcano & Lightreams - 10,001 Dreams 2LP (Got Kinda Lost Records 2016; alunp. ei lafkaa 1983)
Varsinainen yllättäjä ja varmaankin paras tänä vuonna kuulemani levy. 1980-luvun alussa äänitetty 90 minuuttinen psyke-eepos (itse asiassa jatkoa bändin debyyttilevylle vuodelta 1981), joka julkaistiin vain kasettina, ja on nyt jaettu mm. neljälle vinyylipuoliskolle. Ensimmäinen levy on enimmäkseen psykedeelistä kaiutettua kitaranrämpyttelyä, melodista sooloilua ja laulua filosofisine/utopistisine teksteineen. Kuulostaako kuvailu hirveältä? Ei, tämä on aivan mieletöntä "kosmista suvantoa". Musiikissa on jokin ihmeellinen positiivinen aura, joka saa kaiken toimimaan. Jälkimmäinen levy lähtee kokeellisemmille vesille, eikä viimeinen puolisko ehkä ole jamittelussaan levyn parasta antia, mutta saattaa vielä petrata jatkossa. (Toisaalta levyn jatkumo on varmastikin harkittua.) Vaan kyllä tämä on aivan uskomaton kokemus. Tätä kuunnellessa olo paranee, tuntee melkein olevansa parempi ihmisenä.
Jorge Antunes - Música Eletrônica LP (Mental Experience 2016; alunp. Mangione 1975)
"Ensimmäinen brasilialainen elektroakustinen levy." Levyn infoista löytyy tietoa, kuinka tämän levyn tekeminen ei ollut helppoa uusintana (rekonstruointi osittain tuhoutuneilta alkuperäisiltä nauhoilta), saati sitten alunperin tuonaikaisessa Brasiliassa, mutta molempien keskiössä on ollut intohimo yksityiskohtaiseen käsityöhön. Itse musiikki on suurimmaksi osaksi mahtavan abstraktia mutta vahvan näkemyksen siivittämää. Todella hiljaisista hetkistä edetään suhteellisen meluisiin purkauksiin. Laatukamaa.
Oliver - Standing Stone LP (Guerssen 2022; alunp. OLIV Records 1974); Stone Unturned LP (Guerssen 2022)
Taas löytyi sellaista 1970-luvun "private press" folkkia, että kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Standing Stone julkaistiin aikanaan 250 kpl painoksena; Stone Unturned on ylijääneitä nauhoituksia samalta ajalta. Walesilaista "farm-folkia" (! ehkä oikeasti "vain" happofolkia vahvoin blues-vaikuttein), joka saavutti jonkinlaista live-mainetta, mutta John Peel oli ainoa DJ, joka soitti julkaistua levyä ohjelmassaan, ja pian levy painui unholaan. Happoinen skaala vaihtelee psykedeelisemmästä melodisemmasta kamasta jamittelevaan ja välillä beefheartiaanisempaan bluesiin sekä lievästi kokeellisempaan menoon. Beefheartin lisäksi Jethro Tullistakin on puhuttu, mutta artisti itse on kieltänyt suorat vaikutteet molemmilta. Harvoja levyjä/artisteja (vrt. Ranskan Denis), joista tulee välillä mieleen jopa Japanin Brast Burn ja Karuna Khyal, mutta tämä on paitsi ehkä hieman "helpompaa" (osin varmasti biisien suhteellisen lyhyyden takia), myös astetta musikaalisemmin soitettua. Ja vaikka tämä on äänitetty "kotona", on soundi todella huolellinen: nautittava ja selkeä. Standing Stonea on julkaistu uudelleen aiemmin jo 90-luvulla mm. David Wellsin toimesta, mutta nyt saatavilla ovat nämä hienot Guerssenin painokset.
