Juuri hankkimiani levyjä

 Lieven Martens Moana - "Idylls" LP (2017 Pacific City Sound Visions)

Tämän voisi luokitella samanhenkiseksi, kuin taannoin arvioimani Jeremy Youngin the Poetics of Time-Space levyn. Uudelleeneditoinnin ja itse tuotetun musiikin keinoin muovattua uutta historiallista ja maantieteellistä vaikutelmaa ja ehkä nimenomaan uutta näkökulmaa, sijoittuen maantieteellisesti (kuvitteellisesti?) pääasiassa eripuolille Tyyntä Valtamerta. Äänilähteinä on käytetty kenttä-äänityksiä, stereoita, tietokonetta ja joitain soittimia. Hankin tämän vinyylinä, koska kannet ovat mustavalkokuvineen ja stooreineen erittäin antoisat, muistuttaen visuaalisesti ehkä tarkoituksellakin vanhoja etno-julkaisuja (Ocora jne.).

Seke Molenga & Kalo Kawongolo - s/t LP (2020 Antarctica Starts Here; alunp. 1979 Sonafric)

Todellista musiikkia Kongon sydämestä. Tuottajana Lee Perry Black Ark studioilla, Jamaikalla. Eli siis nämä herrat Kongosta (silloisesta Zairesta) päätyivät 70-luvun loppupuolella Jamaikalle, ja tuloksena oli lopulta tämä levy, jolla herrat siis soittavat tuon ajan kovimpien jamaikalaissoittajien kanssa, ja Perry tuottaa, the Congosin debyyttilevyn jälkimainingeissa! Kongolainen (post?-) rumba (elikkäs jo 70-luvun soukus?) kohtaa jamaikalaisrytmit ja Perryn avarakatseisen ja siloittelemattoman tuotannon. Mainio yhdistelmä kerrassaan. Biisit ja soundit imevät mukaansa. Kalo Kawongolo Kimwanga jatkoi myöhemmin levyttämistä nimellä Buffalo Kawongolo & L'African Soukouss, ja hemmetti, mullahan on hyllyssä niiden eka levy, Digeliuksesta aikanaan hommattu. Se on loistava soukous -levy, mutta se onkin jo toinen tarina. Tässäkin riittää sulateltavaa.

Bobby Brown - Prayers of a One Man Band LP (2016 Del Rio Records and Tapes; alunp. 1982 Destiny)

Bobby Brownin eka LP on klassikko, jonka sain vasta hiljan hommattua itselleni, mutta ei siitä sen enempää, mitä siitä ei olisi jo sanottu. Tämä myöhempi levy yllätti silti mielettömällä läpitunkevalla... onnellisuudellaan! BB laulaa uskomattoman hienosti, soundit ja sovitukset on kaikkea muuta kuin valjuja. Ehkei millään voida sanoa, että ekaälpeen tasolle ylletään kokonaisvaltaisuudessa tai toismaailmallisuudessa ("I'm Bolievessa" jopa lainataan vanhaa biisiä "Mambo Che Chayta"), mutta tästä tulee yksinkertaisesti vain todella hyvälle mielelle. Ja ehkä, vielä enemmänkin kuin eka levy, tämä tuntuu olevan aika lailla irrallaan oman aikansa tuotannollisista ratkaisuista, ja ehkäpä musiikki jo itsessään tekee sen. Toisaalta voidaan huomauttaa - jos halutaan! - että joissain biiseissä on lievää samankaltaisuutta keskenään... Mutta Bobby Browniin verrattuna joku Dennis Wilsonin Pacific Ocean Blue on hienoudestaan huolimatta auttamattoman konventionaalista musaa. Sanoitukset on luku sinänsä!

Michael Stearns - Ancient Leaves LP (2019 Infinite Frog; alunp. 1977 Continuum Montage)

Joo ehkä sitä new age ambienttia, mutta tämä kuuluu esim. Planetary Unfoldingin ja Encounterin kanssa miehen terävimpään kärkituotantoon. Heikoimmillaan liipataan korniutta, vahvimmillaan lähestytään ekstaasia. Ainakaan itseäni tämä musiikki ei jätä millään tavalla kylmäksi. Mukana suomalainen kantele!

Toho Sara - s/t 2LP (2020 Black Editions; alunp. 1994 PSF)

Sokeri pohjalla. Mystistä perinnesoitin/ym. dronea par excellence. Nelosbiisi räjäyttää kaiken kosmiseksi kaaokseksi. Ollaan samoilla leveleillä kuin Sun Ra ja Ayler vapaimmillaan. Kutosbiisin dronesoundi on jo lähes liikaa, niin hyvältä se kuulostaa. Ennenjulkaisematon bonusbiisi on pahaa looppia, joka vie tiibetiläisten mandaloitten kosketusetäisyydelle. Asahito Nanjo, Kawabata Makoto, Yasuda Hisashi. Tämä jos jokin on uusintansa ansainnut.

Suzanne Ciani - Lixiviation (Ciani/Musica Inc. 1969-1985) CD (2012 Finders Keepers)

Kokoelma ennen julkaistuja ja julkaisemattomia äänityksiä pitkin Cianin historiaa. Vaikea selittää, miksi esim. 5 sekunnin mainospätkät Atarille tai Cokikselle ovat niin kiehtovia, että niitä tulee pyöritettyä uudelleen ja uudelleen. Cianin matkan varrelle tuntuu mahtuvan kaikenlaista kiinnostavaa, joskin kovimman vaikutuksen itseeni on toistaiseksi tehnyt 1975 Buchla Concerts -julkaisu.

Hiljattain hankkimiani levyjä vol 5

Bruno Spoerri - Voice of Taurus LP (We Release What the Fuck We Want Records 2017, alunp. Gold Records 1978); Rare and Unreleased 1971-1998 LP (WRWTFWW 2018); Bruno Spoerri & Reto Weber - The Sound of the UFOs LP (WRWTFWW 2017, alunp. Gold 1978)

Sveitsiläisen Bruno Spoerrin (s. 1935) yhdessä veistäjä Betha Sarasinin kanssa tekemä 12" arvioitiin täällä hiljattain, ja yllättävää kautta interweb tarjosi eteeni lisää Spoerrin tuotantoa. Kaikki nämä kolme levyä kuulostivat sen verran mielenkiintoiselta, että päätin hankkia ne ihan hyllyyn asti. Spoerrin pääinstrumentti on erilaiset syntetisaattorit ja koneet, joskin myös saksofoni (ja oletettavasti muidenkin instrumenttien soitto) häneltä luonnistuu. Voice of Taurusia ja the Sound of the UFOsia voi pitää jonkin sortin sukulaislevyinä. Ne on julkaistu aikanaan samana vuonna, ja sisältävät samantyyppisiä aihioita (yksi Taurusin biisi on Spoerrin mukaan ehkä peräisin jopa samalta keikalta, jolta UFO's on äänitetty), ollen kuitenkin toteutukseltaan erilaisia. Taurus on enempi williä progehtavaakin vocoder avaruussynafunkia tai discoa (ja ajoittain rauhallisempaa kosmista maalailua), jota jaksaa vaivatta ihmetellä koko levyllisen putkeen. Mahtavia soundeja ja suhinoita, rytmikästä imua. UFOs on perkussionisti Reto Weberin kanssa tehty kollaboraatio, ja on improvisoidumpaa kokeilevaa syntetisaattoriavantgardejazzia, nauhoitettu livenä. Erittäin hienosti yhteenhitsautuvaa molempien esittäjien osalta. Molemmat levyt voivat ehkä liipata myös new age -lokeroa, mutta näistä(kin) on kliinisyys ja onttous kaukana. Harvinaisuuskokoelmalla on nauhoituksia vähän joka lähtöön. Monet niistä on tehty tilaustöinä erilaisiin virallisten tahojen mainoselokuviin ja tapahtumiin, ja joissain tapauksissa vastaanotto yleisön taholta on Spoerrin mukaan ollut vähemmän mairitteleva, mutta se ei kyllä ole ollut ainakaan yksinomaan musiikin vika! Kokoelman taso heittelee väkisinkin jonkin verran, mutta levy on kiinnostava dokumentti. Osa biiseistä antaa ehkä odottaa enemmän, mutta osa antaa enemmän kuin osasi odottaakaan. ("Waves of Montreaux" on nauhoitettu samalta keikalta, kuin yksi biisi Taurus -levyltä, eri kuin tuo aiemmin mainittu. Sekavaa? Noh...). Tavanomaista tämä musiikki harvemmin on.

Persoonallista musaa, muikeita soundeja, hienoja paketteja, joissa myös mukavan seikkaperäiset saatesanat.

Mainio tuttavuus tämä Spoerri, tehnyt näköjään yhteistyötä myös alppitorvista tutuksi tulleen Hans Kennelin kanssa. Kennelin Mytha ja Mythahorns -levyt kuuluvat omiin vakisuosikkeihini. Tuo yhteislevy tosin voi olla jotain tylsempää kevyttä taidejazzia, mutta katsotaan.

John Di Stefano - For the Moment LP (Concentric Circles 2019)

Nauhoituksia aikaskaalalta 1981-96, san franciscolaista new agea. Tai vaan elektronista musaa. Miehen aiemmat 80-luvun julkaisut olivat kasetteja, mutta tämä taitaa olla kokonaan ennen julkaisematonta tavaraa. Viehättävän lo-fi soundia, huimimmillaan aivoja nyrjäyttävää meininkiä. Taas sellainen levy, joka on kestänyt aikaa positiivisesti siinä mielessä, että siirtää välittömästi ajassa ja paikassa. A-puolisko varsinkin kokonaisuutena rautaa, b-puoli ehkä, hmm, yllättävämpi. B:n avaava "Ng's Office" vuodelta 1996 tuo mieleen palmuilla sisustetun toimistorakennuksen 80-luvun Miamista! Entäs "Knocking at My Door" sitten? Soitinluettelo taas kerran aika mieletöntä: esim. modulaareista löytyy moog, serge, buchla, emu ja octron.

Jack Briece - Heterophonious Fool LP (Concentric Circles 2019; alunp. no label 1984)

Tämä löytyi kaverin suosituksesta, ja tämä googlaamalla taas löytyi saman lafkan julkaisema em. John Di Stefanon LP.  Tästäkin (?) löytyy yhteys 70-luvun Kalifornian ja San Franciscon new age/minimalismi/avantgarde -ympyröihin, mutta itse nauhoitukset on tehty 80-luvulla Santa Fessä, New Mexicossa, jossa myös musiikkia kypsyteltiin tiettävästi koko 80-luvun alku. Alkuperäinen julkaisu ilmestyi kasettina 1984. Tämä on siis kokeellista casio-minimalismia, hyvin kiehtovasti ja ilmeisen perehtyneesti toteutettuna. Helppona johdatuksena toimii avausbiisi, jossa sama melodia soitettuna päällekkäin eri nopeuksilla laittaa heti aivoradat uuteen järjestykseen. Samantyyppisiä aineksia sovelletaan myöhemminkin, ja välillä rytmitkin (oletettavasti nekin casio-) käyvät sotkemassa soppaa. Ajoittain ekstaasi käy lähellä, välillä vaikutus on rauhallisen syvä. Myöhemmin Briece päätyi New Yorkin kautta mm. Suomeen. Hän menehtyi AIDSiin 1988.