Hiljattain hankkimiani levyjä pt 10

Kuniyuki Takahashi - Early Tape Works (1986 - 1993) Vol. 2 LP (Music from Memory 2018)

80-luvun syntikkamattoja, soundiefektejä, komeita melodioita, ja kaikki mukavan lo-fi -soundimaailman läpi suodatettuna. Joissain biiseissä jonkin verran itämaisia trad. tyylikeinoja ym. Tällaisesta on nykyään osa meikäläisen suosikkimusasta tehty - jotain johon takertua. Hillittyä, mutta kiehtovaa ja vähän salaperäistäkin. Ekassa biisissä ("Island") herätään merenrannalta, toinen biisi tuo mieleen vaikkapa Robert Scott Thompsonin pakahduttavimmat tunnelmoinnit. seuraavat pari voisivat olla jotain Sakamoton kotiäänityksiä... Silkkaa herkkua, ja varmaan pitää vol. 1:kin hankkia hyllyyn, sen verran hyvää musaa on nyt kyseessä. Takahashi on myöhemmin luonut uraa tanssimusiikin tuottajana ja dj:nä, etenkin 2000-luvulla. Nämä ovat muinaisia kotiäänityksiä, ja julkaistu alunperin obskyyreilla kaseteilla.

Deux Baleines Blanches - Singende Drähte Nov 1986 LP (Bureau B 2020; alunp. ei lafkaa 1986)

Voimalinjat laulaa. Tämäkin on alunperin omakustanne ja kasettijulkaisu. Efektoituja melodisia kitaravetoisia instrumentaaleja, joissa paikoin rytmiä, looppia ja syntikkaa. Tästä bändistä kuoriutui myöhemmin Kreidler, mutta kannen tietojen mukaan tällä julkaisulla vaikuttivat pääasiassa Stefan Schneider kitaroissa ja Heinz Adolf Tack Polaris -syntikassa, ja heitä voitaneen pitää projektin päätyyppeinä. Idea musiikkiin tuli kitaristi Schneiderille voimalinjojen huminasta, jota hän yritti ensin nauhoittaa ja sitten imitoida, mutta lopulta päätyi luovuttamaan alkuperäisen tavoitteensa, ja työstämään syntyneen musiikin valmiiksi. Lopputuloksessa on atmosfääriä ja tenhoa. Mieleen tulee taas välillä jotkut Robert Scott Thompsonin jutut, mutta jostain soundeista ja melodioista puskee mieleen myös esim. Minneapolisin jätit Hüsker Dü ja the Replacements, vaikka musiikki aivan eri tyylissä meneekin. (Huomatkaa, että nämä ovat nyt vain minulle jostain syystä mieleen tulleita verrokkeja - osuvampiakin voisi löytyä.) Roy Montgomery olisi myös voinut 80-luvulla soolona tehdä jotain tällaista, ehkäpä. Välillä syvälle sisimpään uppoavia lyhyitä tuokioita, ja sopivasti vaihtelua.

Brian McMahon - 17 Volts CD (Crabpot Records 1996)

Vaihteeksi biisivoittoista ja rockin peruspalikoista ammentavaa musaa, toki jo vuodelta 1996? Joskus ammoisina aikoina bongasin suotuisan arvion levystä legendaarisen nihkeässä mutta käsittämättömän laadukkaassa uusiseelantilaisessa Opprobrium -lehdessä. Sen jälkeen on aina toisinaan mietityttänyt, miltä tämä levy voisi kuulostaa. Kyseessä on siis nimenomaan aikanaan yksi Die Electric Eelsissä vaikuttaneista kulttilegendoista. Levyn musiikki on kuitenkin silkan kahden soinnun melupunkin ja avantgardemetelöinnin sijaan enemmän Reed/Laughner -vaikutteista biisipainotteista tunnelmointia, ja todella vaikuttavaa sellaista. Toki jostain pilkistää Dylan, the Kinks, Bowie ja jopa E. Eelskin, mutta enemmän noita kahta aiemmin mainittua. Ja kuitenkin levyn sovitukset ja tuotanto on kaikkea muuta kuin tavanomaista, sillä apureina on Tom Smith ja muita TLASILA -heeboja. Heille pitää kuitenkin nostaa hattua, sillä missään vaiheessa ei mennä liian pitkälle nihilistisessä metelöinnissä/sekoilussa, vaan biisit saadaan parhaimmillaan nostettua uudelle tasolle. Jotkut biiseistä lyövät jalat alta, esim. "November Coat" ja "the Amulet", joiden kirjoittamisesta kuka tahansa olisi ylpeä. Muutenkin joka ikinen biisi on vähintäänkin asiallinen, sanoituksissa mainioita jippoja jne. "The Umberellasta" tulee mieleen hyväntuulisempi ex -bändinsä. Vaikka aluksi mietin, että levy on ehkä hivenen liian pitkä, niin minkäpä näistä biiseistä lopulta tiputtaisit pois.

Terpandre - s/t LP (Musea 1988; alunp. Dionysos 1981)

Miltäs vaikuttaisi instrumentaalinen Ranska-proge vuodelta 1978 (julkaistu 1981)? Monta erilaista kosketinsoitinta: sähköpianoa, syntikkaa, mellotronia. Purevaa bassoa, kitaraa ja rumpua, tarvittaessa ilmavaa. Myös viulua, mutta tämä ei silti kuulosta esmes Mahavishnu -apinoinnilta (jos ei nyt jotain paria hetkeä lasketa - ja vaikeahan sitä on tässä kontekstissa välttää). Komeita teemoja löytyy ja vastapainoksi haastavan polveilevia melodioita ja soittoa. Tuskin jokainen biisi aukeaa helpolla. Bändi ponnisti Lyonista, soittajilla oli aika pitkä historia jo levyn ilmestymisen aikaan, miehistö eli jonkin verran, ja olivat ehtineet hajotakin jo välissä. Jos kakkosbiisi "Conte en vert" muistuttaa tiettyjen levyjen aikaisten Crimsonin ja Van der Graaf Generatorin rauhallisimmista ja harmonisimmista hetkistä, koko B-puoli on vastineeksi hyvin moniosaista ja -tunnelmaista. Niissäkin riittää silti koukkuja joihin tarttua. Ei liian pliisua, sopivasti haastavaa ja välillä hitaastikin värinsä paljastavaa musaa. Tätä voisi ehkä sinfoniseksikin progeksi kutsua, joten ko. genren ystävät, ottakaa muistiinpano. Ehkä ainoa kysymys, joka herää, niin onko tähän saatu puristettua tarpeeksi, olisiko tässä voinut olla vielä jotain enemmän, ei siis välttämättä määrällisesti vaan tarjonnallisesti? Etenkin kun lisää tältä bändiltä ei varmastikaan ole saatavilla.

Eider Stellaire - 3 LP (Musea 1987)

No tässä lisää erittäin koukuttavaa ranskaprogea/jazzrockia. Tämä on kasarin jälkipuoliskolta, ja kuultavissa on Magma- ja zeuhl -vaikutteita. Monissa muissa ns. zeuhl -bändeissä itseäni on häirinnyt se, että ne kuulostavat niin paljon juuri ainakin tietyn kauden Magmalta, lauluja myöten. Tässä ei ole laulua, vaan pysytään instrumentaalisena. Mutta jos nyt jätetään yrittämättä selitellä, mitkä elementit tässä kuulostavat Magmalta, ja keskitytään levyn stellaariseen tenhoon! Kasarista huolimatta soundi on tiukka ja pureva, etenkin tuo säröbasso. Molemmat puoliskot ovat mahtavia, vaikkakin suht lyhyitä, mutta tätä voi ajatella samalla vaikka mini-älpeenä. Ykköspuoli kiehtoo lievällä mutkikkuudellaan, kun taas kakkospuolen täyttävä "Sans Repos" kulkee aivan mielettömällä tavalla, vähän kuin Karma/Tauhid -kauden Pharaoh Sanders kohtaisi, niin, Magman, jolle (ainakin Christian Vanderille) 60-luvun lopun vapaajazzarit oli tietysti iso vaikute. Miten upeasti meininki kasvaakin biisin edetessä, älytön groove. Tätä biisiä voisi soittaa vaikka missä klubilla. Bändin aiemmat levyt kiinnostaisi, mutta ovat kalliita/ vaikeasti saatavilla.

Flying Saucer Attack - Heartbeat/Complete LP (Weltraum 2012)

Vuosiin en tiennyt tällaisen herkkupalan olemassaolosta. FSA:n suhteen olen jollain tapaa pakkomielteinen, sillä varsinkin kaikki kokopitkät älpeet, olivat sitten kokoelmia taikka ei, ovat itselle niitä kaikista tärkeimpiä aarteita. Ei niistä nyt tässä sen enempää. (Niistä tuli joskus kirjoiteltua ihan Hindupyöräilijä -fanzineenkin!) Heartbeat/Complete kokoaa kahdelle levypuoliskolle lähinnä erilaisten fanzineiden mukana tulleilta kokoelmilta löytyviä harvinaisuuksia. Taso luonnollisesti heittelee (kuten FSA:n tyylikin varioi tietyissä rajoissa), mutta heti kun avausbiisi "All About Dreams" (julkaistu aikanaan Ptolemaic Terrascopen vol 4 nro 4:n mukana tulleella ep:llä; noteerattiin aikanaan Suomessa Mutiny! -fanzinessa) lähtee soimaan, pää täyttyy melodisella sähköllä ja näkymät toisessa ulottuvuudessa - siis jossain siellä jota emme normaalisti näe vaikka silmämme sulkisimmekin - olevista lentävistä lautasista (niitä on paljon) ilmestyvät tajuntaan. Levyn poikkeavinta antia on parit mainiot coverit (muistanette bändin "Drowners" -coverin...) ja b-puolen aloittava jossain määrin Neil Young & Crazy Horsemainen kappale "Land's End". (Julkaistu myös aikanaan PT -lehden myöhemmän numeron mukana tulleella kokoelmalla. Miltäpä kuulostaisi "Like a Hurricane" FSA:n coveroimana?) Ei ehkä yhtyeen tuotannon kärkeä, mutta kiinnostavaa. Noin muutenhan tämä on kuin olisi taas löytänyt kotiin. Oliko tämä sitten se viimeinen arkistojen helmi? (Huom! viimeinen lause/kysymys ei ollut suluissa, joita muuten oli tässä arviossa ihan riittämiin.)

Hiljattain hankkimiani levyjä pt 9

 Jean-Claude Eloy - Shânti 2CD (First Complete Publication). (Hors Territories 2001; alunp. Erato 1979)

Eli alunperin 1979 julkaistun levyn täydennetty versio, jonka nauhoitukset juontavat juurensa Kölnin elektronisen musiikin WDR studioon vuosille 1972-73 (tarkemmat speksit muualta). Oskillaattoreita, generaattoreita, filttereitä, nauhoja, looppeja ja modulaattoreita.  Tästä levystä on sanottu kaikenlaista jo aikaa sitten, että "et ole itsesi tämän levyn kuultuasi" jne. Se on hyvinkin mahdollista. Levyn suhteesta meditaatioon en nyt edes aloita, vaikka se kiinnostavaa onkin. Itse musiikki: välillä kuin yhdistelmä Xenakisin ja Radiguen joitain juttuja, mutta myös suht varhainen. Tietenkin Stockhausenit ja kumppanit leijailevat taustalla. Jotkut puhesämplet ovat varmaan tulkinnanvaraisia merkittävyytensä suhteen, mutta niitä on vain siellä täällä, ja kyllä nekin voivat välillä tuntua aika jänniltä. Todella kovia hetkiä ja myös pitempiä vaiheita: Esim. 5-minuuttiinen on "Son de meditation" on aivan jumalaista dronesoundia, jota kuullaan välillä myös levyn muissa osioissa. "Premonitionsissa" loppupuolella olen kuulevinani kaikuja kuin tulevaisuudesta. Ehkä päätösosio "Vastituden" loppupuoli on pienoinen antikliimaksi, sillä siinä on vähän sama idea kuin ns. Shepard Scalessa, jota on käytetty eri sävellyksissä mm. James Tenneyn "For Ann (rising)", joka tosin levytettiin vasta myöhemmin, mutta myös Stockahausenin "Hymnenissä", joka levytettiin jo 1969. Samaa trikkiä lupaillaan levyllä kyllä jo aiemminkin joissain kohdin, ja paremmin perehtyneiden mielestähän kyse saattaa olla aivan eri keinoista ja asioista. Oli miten oli, kokonaisuutenakin aivan älyttömän vaikuttava, vangitseva ja kiehtova paketti. Seuraavaksi pitää varmaan tsekata J-C Eloyn Gaku-no-michi 4(!)-cd.

German Oak - Down in the Bunker 3CD (Now-Again 2017)

German Oakin debyytti julkaistiin aikanaan postyymisti, ja oli pitkään yksi mystifioiduimmista krautrock-levyistä. Tällä uusintajulkaisulla kuoritaan jokseenkin harhaanjohtava mystiikka levyn ja bändin ympäriltä: Bändin jäsenet kertovat tarinan, kuinka alkuperäinen debyytti julkaistiin tavallaan heidän ohitseen erään kaverin toimesta, ja tällä kaverilla oli suorastaan sairaalloinen kiinnostus sekä kolmannenn valtakunnan meininkeihin että okkultismiin. Tätä myöten myös raflaavat 2. maailmansota- ja natsiaiheiset biisinnimet on vaihdettu uusiin (bändin soittajien lasten keksimiin!). Ainoa mikä on jäljellä on se fakta, että debyytin biisit ja osa tämän julkaisun bonuksista (joista osa on debyytiltä löytyvien extended versioita) äänitettiin toisen maailmansodan ajalta periytyvässä bunkkerissa, pommisuojassa.

Ja se riittää, sillä itse musiikki on mahtavasoundista luonnollisen kaikuista järkyttävän toimivaa triojumitusta, kitara, basso ja rummut. Kaikki näiltä levyiltä löytyvä musiikki on hyvää, oli se äänitetty sitten bunkkerissa tai ei, joskin tuo bunkkerisoundi tuo kieltämättä vielä sen oman lisäviehätyksensä. Tämän julkaisun ensimmäinen cd sisältää ensimmäisen älpeen musiikin, toisella on pitemmät editit parista eka levyn biisistä, ja kolmannella on muilla julkaisuilla olleita biisejä sekä muutama ennenjulkaisermaton.

Li Jianhong - Mountain Fog CD (C.F.I. Record/WV Sorcerer productions 2021)

"Vanha tuttumme" muistuttaa itsestään 2018 keski-Euroopassa nauhoitetulla livelevyllä. Taas kerran Head Heritage -sivuston kautta saadulla vihillä tsekkasin levyn, ja järisyttävä tallenne se onkin. Reilu 16 -minuuttinen avausbiisi tuntuu liian lyhyeltä! Kitarasoundi on valtava, kuin giganttinen kivilohkare, tai iso mateleva äänikäärme. Kaivoksesta karkuun pyrkivä malmisuoni. Yhtä aikaa kuin siis sekä uskomattoman iso että klaustrofobinen. On jännää kuvitella, miten tuo soundi, feedback ja äänivalli on täyttänyt konserttitilan. Pitempi nimibiisi on vaihtelevampi ja ehkä vähemmän klaustrofobinen, atmosfäärisempi ja ehkä siis sitä mitä levyn nimikin kuvaa, lapsuuden sumuista vuoristomaisemaa. Ensimmäiset 15 minuuttia kehitellään aineksia, jonka jälkeen hernerokka alkaa keittymään kasaan. Huimaa dronea, jota osataan hämmentää sen verran taitavasti, ettei se pala pohjaan. Mukana värittämässä on kiertuekaverina toiminut saksofonisti. Eipä tällekään levylle löydy juuri vertailukohtia. Jos löytyy niin kertokaa.

Toshi Ichiyanagi/Michael Ranta/Takehisa Kosugi - Improvisation Sep. 1975 LP (Metaphon 2022; alunp. Iskra 1975)

Takuuvarmaa tavaraa sinne Taj Mahal Travellersin, East Bionic Symphonian ja Takehisa Kosugin Catch-Waven seuraksi. Levyn ihan alku kuulostaa joltain sikailulta (piti olla vain soundcheck, mutta homma venyi 55-minuuttiseksi improvisaatioksi!), mutta kohta lähes huomaamatta ollaan siirrytty paikkaan, jossa on uskomaton määrä tilaa ja jotain vastustamatonta viivaa, joka leikkaa kosmoksen. Ja siitä eteenpäin. Vaikka ehkä lähimpänä mennäänkin Kosugin määrittämää soundia (ala TMT ja EBS, tosin ei viulua tai selloa tällä kertaa), niin välillä voisi luulla kuuntelevansa Ichiyanagin soolo avantgardeilua tai Rannan Harry Partch -perkussioiden kolisteluja. Ja välillä taas nämä kaikki yhdistyvät. Soitinlistaa: etnisiä instrumentteja ja perkussioita, radiota, ihmisääntä, kaikumasiinaa, pianoa, rengasmodulaattoria. Kaikuja viedään tästä ties mihin. Avaraa musiikkia mielen täytteeksi.