Michael Angelo - S/T + Nuts + a Sorcerer's Dream 2CD (S/T alunp. Guinn Records 1977; a Sorcerer's Dream Void Records 1999)
Michael Angelon (o.s. Nigro) debyytti julkaistiin kuumana psykedeliavuonna 1977, ja nuo tältä julkaisulta löytyvät kaksi jälkimmäistä kokonaisuutta jäivät aikanaan sellaisenaan julkaisematta (a Sorcerer's Dream postuumisti v. 1999). Edetään, hmm, järjestyksessä.
Nimikkoalbumi edustaa yhtä viime vuosina eniten itseäni innoittaneista "musiikkityyleistä": 70-l lopussa ja 80-l alussa taltioitua diy-psykedeliaa, vrt. esim. Bobb Trimble tai Marcus. Olisiko tämä kuitenkin selkeämmin 60-luvun suuntaan pokkaavaa retroa kuin juuri nuo kaksi edellä mainittua? Ehkä ajoittain, ei koko aikaa. Aloitusbiisi kohoaa moniosaisesti polveillen mahtaviin melodisiin sfääreihin. Kakkosbiisi alkaa kuin jokin the Chillsin 80-l biisi kellomaisine kitaroineen, jatkuu Arthur Lee & Lovemaisena, kertosäkeen ja kitarasoolon muistuttaessa Dire Straitsistä(!) kitarasoundillaan ja kenties melodiallaankin...komea biisi! Samanlaiset kitarajutut yllättävät jatkossakin, ja kuulostavat minusta persoonallisilta tässä yhteydessä. Vaan eipä nyt käydä eritellen kaikkia biisejä tylsästi läpi. Taso pysyy korkealla, on klassista poppia, folkkia, soulahtavaakin meininkiä, seikkailullisuutta unohtamatta. Jos tällainen 70-l lopun ja kasarin alun neopsyke kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla.
Kumma kyllä, melkein eniten olen alkanut kuuntelemaan ekan levyn bonuksena löytyvän Michael Nitro "Nutsin" osuutta. (Olen nyt tarkastanut asian useaan kertaan, ja yhteyttä ei pitäisi olla Michael Angelo Batioon ja yhtyeeseensä Nitroon!) Kyseessä on normaalimpi "mainstream", ehkä AOR -tyylinen "rokki", mutta sen toteutustapa on ns. halpa: casiota, rytmikonetta (ellei jopa casiorytmejä), muutenkin matalan profiilin soundimaailmaa. Alussa oli lähinnä ihmetys ja epäuskoisuus, mutta pian alkoi löytymään komeita biisejä, joista monet olisivat voineet jonkun isomman artistin tulkitsemina ja isommalla tuotannolla kuorrutettuna olla vaikka millaisia klassikoita. Uskon näin ihan vilpittömästi. Biiseistä nostettakoon esiin esim. vähän dylanmainen (en nyt parempaa keksinyt) "Marbles", joka kertoo muutamin säkein toivon ja unelmien sallimisesta maailman lapsille sekä synneistä ja niiden sovittamisesta, elämän vääjäämättömästä kulusta. Muutaman komean balladin lisäksi myös tyylikästä humoristisuutta löytyy, mm. gininjuonnin mahdollisista seuraamuksista kertova "One More Gun" ja sanoilla leikittelevä "Fat Song", jotka molemmat kulkevat hillityn svengaavasti. Päätösbiisi "Pamela's Songin" sanoituksia en lähde tähän esittelemään enkä biisin motiiveja arvailemaan - biisi on hyvin koskettava. Tässä tasapainoillaan varmasti nai'iviuden ja korniuden rajalla, mutta oma kupla ei ole vielä puhjennut, eikä toivottavasti puhkeakaan.
Kakkoslevyltä löytyy siis debyyttialbumin jälkeen äänitettyä tavaraa, joka julkaistiin postuumisti 1999 LP:nä nimellä "Sorcerer's Dream". Hivenen "tuotetumpaa" kuin debyyttilevy, mukana syntikoita, mutta biisit myös entistä monimuotoisempia, ehkä rytmikkäämpiä. Bändimäisempi, kokonaisuutena vähän 70-lukuisempi, ja joissain jutuissa aikansa kliseitäkin kokeilevaa. Jakaa varmasti mielipiteitä. Erittäin mieleen iskostuvia juttuja biiseissä. "Nubian Queen" on yhdistelmä mariachia, latinorytmejä, yacht rockia (vähemmän tuotettuna)... "Spirits of Mercury" on hieno vähän salaperäisempi helmi. Hard rockaava "S.O.S." tulee kallion takaa, muistuttaen ehkä vähän Lennonin "Cold Turkeysta". "Love Between Uskin" muistuttaa jostain, ehkä BÖCistä. Levyn loppupuoli on selkeästi enemmän muutenkin kiinni hard rockin ja jopa orastavan metallin muotokeinoissa. Ollaan ehkä tultu jo suht kauaksi alun 60-lukuisesta psykedeliasta. Mutta, on tämä vaan kiehtovaa. Varsinkin kun miettii noita edellä käsiteltyjä myöhempiä nauhoituksia.
Jos nyt jotain tähän ylipitkän tekstin päätteeksi vielä kehiteltäisiin: Kaikkia näitä levyjä kuunnellessa kiinnittyy huomio siihen, että menneessä voi kuulla viitteitä tulevasta ja toisinpäin. Artistin lauluääni on tunnistettava, melodioissa on tunnistettavuutta, sanoitusten aiheissakin johdonmukaisuutta. Onneksi kaikki ei vain kadonnut historian hämärään.
Annea Lockwood - Glass World CD+kirja. (Room40 2023; alunp. Tangent Records 1970)
Varmaan yksi kliinisimmistä levyistä, joita tullut vastaan. Etenkin näin cd -muodossa. Tälla tarkoitan nyt levyllä kuultavien voisi varmaan yleisesti sanoa lasiesineiden tuottamien äänien taltioimista, kuin oikein tätä varten suunnitellussa laboratoriossa. Lyhytkestoisia zen -harjoitteita, voi nämä varmaan niinkin kokea. Mukana myös informatiivinen kirjanen, jossa Lawrence English haastattelee Lockwoodia hänen töistään, muistakin kun lasijutuista.
Ariel Kalma - an Evolutionary Music (Original Recordings from 1972-79) 2CD (Rvng Intl. 2014)
Kokeilevia nauhoituksia 1970-luvulta pitkän uran tehneeltä ranskalaiselta säveltäjämuusikolta. Musiikissa on vaikutteita mm. minimalismista, intialaisesta klassisesta musiikista ja nauhamusiikista. Etenkin "meditatiivisemmat" ja mystisemmät palat toimivat rauhoittavasti - instant Kalma indeed. Näistä "poikkeavat" paikoin rytmikkäämmät kokeilut tuntuvat ehkä rinnalla vähempiarvoisilta, mutta toisinaan taas tekeekin mieli hypätä juuri niihin. Monissa nauhoituksissa on käytetty eri tavoin toteutettuja looppeja ja delay-efektejä, ja käsittääkseni ainakin osassa kaksinkertainen toisto on luotu kahta eri kelanauhuria käyttäen. Kalma hallitsee myös useita soittimia, esimerkiksi saksofonia hän on soittanut vaikka missä yhteyksissä. Kalman levytetty tuotanto on lisääntynyt 80-luvulta lähtien, ja eskaloitunut lopullisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana digijulkaisujen myötä. Tsekatkaa vaikka tyypin bandcamp -sivu - sieltä on löytynyt useampikin kiinnostava julkaisu. Fyysisistä julkaisuista ehdottomasti kokeilemisen arvoinen on ainakin Osmose (alunperin split/kollaboraatio Richard Tintin kanssa), joka sisältää mm. lintujen seurassa soitettua efektoitua saksofonia ja syntikoita. Tämä kyseinen tupla-cd toimi kuitenkin itselläni erinomaisena porttina Kalman musiikkiin, ja mukana tulee hyvä asioita jonkin verran selvittävä nuottivihko. Koko paketin päättävä "Yogini Breath" on mainio. Siinä on jotain Gongmaista, mutta myös vaikkapa Skip Spence, Bobby Brown, Bhagavan Das (sori mahdollinen puutteellinen viitekehykseni) ja vanhat intialaiset dhrupad jne. laulumestarit käyvät mielessä.
Daybreak - s/t LP (Out-sider 2017; alunp. RPC 1971)
Jotkut levyt vaan tekee sen, että vastaan tullessa ja kokeilun jälkeen syntyy lunastuspäätös. Daybreakin private pressinä (ja vieläpä custom -lafkalla) alunperin julkaistu ainoa lp sisältää puutteellisella soundilla taltioitua suhteellisen myöhäistä lievästi psykedeelistä garagerokkia/osittain hard rockia, omaa materiaalia on vain kolme biisiä, ja lainoistakin yksi on melkein kuin eri bändiltä eri sessioissa kuulostava versio "Rock Around the Clockista" (!). Mutta ne omat biisit on aika hyviä kaikki, ja cover -versioista NY&CH:n "Down by the River" on aivan uskomattoman hieno. Varsinkin näissä vedoissa on yksinkertaisesti sitä jotain selittämätöntä imua, joka nostaa monen muun yläpuolelle. B-puoliskon "Nights in White Satin" -versioinnin merkittävyydestä en ole vielä täysin vakuuttunut, mutta älyttömän kovat lauluosuudet siinäkin on. Osa laulujen vaikuttavuudesta menee toki puutteellisen soundipolitiikan piikkiin. Steppenwolf -"potpurri" kuulostaa yllättävän paljon alkuperäiseltä bändiltä, etenkin laulu, joskaan ei toki yhtä tiukalta, ja soundi on rupinen. Ristiriitaista siis, mutta ei välttämättä lopullisesti huono homma. Tätä levyä on tullut kuunneltua suhteellisen paljon, yleensä kokonaan läpi, eikä kyllästytä vielä ollenkaan, vaan pikemminkin kiehtoo. Tämän levyn on uudelleenjulkaissut yksi espanjalaisen Guerssenin alalafkoista, Out-sider.
