Jean-Claude Eloy - Shânti 2CD (First Complete Publication). (Hors Territories 2001; alunp. Erato 1979)
Eli alunperin 1979 julkaistun levyn täydennetty versio, jonka nauhoitukset juontavat juurensa Kölnin elektronisen musiikin WDR studioon vuosille 1972-73 (tarkemmat speksit muualta). Oskillaattoreita, generaattoreita, filttereitä, nauhoja, looppeja ja modulaattoreita. Tästä levystä on sanottu kaikenlaista jo aikaa sitten, että "et ole itsesi tämän levyn kuultuasi" jne. Se on hyvinkin mahdollista. Levyn suhteesta meditaatioon en nyt edes aloita, vaikka se kiinnostavaa onkin. Itse musiikki: välillä kuin yhdistelmä Xenakisin ja Radiguen joitain juttuja, mutta myös suht varhainen. Tietenkin Stockhausenit ja kumppanit leijailevat taustalla. Jotkut puhesämplet ovat varmaan tulkinnanvaraisia merkittävyytensä suhteen, mutta niitä on vain siellä täällä, ja kyllä nekin voivat välillä tuntua aika jänniltä. Todella kovia hetkiä ja myös pitempiä vaiheita: Esim. 5-minuuttiinen on "Son de meditation" on aivan jumalaista dronesoundia, jota kuullaan välillä myös levyn muissa osioissa. "Premonitionsissa" loppupuolella olen kuulevinani kaikuja kuin tulevaisuudesta. Ehkä päätösosio "Vastituden" loppupuoli on pienoinen antikliimaksi, sillä siinä on vähän sama idea kuin ns. Shepard Scalessa, jota on käytetty eri sävellyksissä mm. James Tenneyn "For Ann (rising)", joka tosin levytettiin vasta myöhemmin, mutta myös Stockahausenin "Hymnenissä", joka levytettiin jo 1969. Samaa trikkiä lupaillaan levyllä kyllä jo aiemminkin joissain kohdin, ja paremmin perehtyneiden mielestähän kyse saattaa olla aivan eri keinoista ja asioista. Oli miten oli, kokonaisuutenakin aivan älyttömän vaikuttava, vangitseva ja kiehtova paketti. Seuraavaksi pitää varmaan tsekata J-C Eloyn Gaku-no-michi 4(!)-cd.
German Oak - Down in the Bunker 3CD (Now-Again 2017)
German Oakin debyytti julkaistiin aikanaan postyymisti, ja oli pitkään yksi mystifioiduimmista krautrock-levyistä. Tällä uusintajulkaisulla kuoritaan jokseenkin harhaanjohtava mystiikka levyn ja bändin ympäriltä: Bändin jäsenet kertovat tarinan, kuinka alkuperäinen debyytti julkaistiin tavallaan heidän ohitseen erään kaverin toimesta, ja tällä kaverilla oli suorastaan sairaalloinen kiinnostus sekä kolmannenn valtakunnan meininkeihin että okkultismiin. Tätä myöten myös raflaavat 2. maailmansota- ja natsiaiheiset biisinnimet on vaihdettu uusiin (bändin soittajien lasten keksimiin!). Ainoa mikä on jäljellä on se fakta, että debyytin biisit ja osa tämän julkaisun bonuksista (joista osa on debyytiltä löytyvien extended versioita) äänitettiin toisen maailmansodan ajalta periytyvässä bunkkerissa, pommisuojassa.
Ja se riittää, sillä itse musiikki on mahtavasoundista luonnollisen kaikuista järkyttävän toimivaa triojumitusta, kitara, basso ja rummut. Kaikki näiltä levyiltä löytyvä musiikki on hyvää, oli se äänitetty sitten bunkkerissa tai ei, joskin tuo bunkkerisoundi tuo kieltämättä vielä sen oman lisäviehätyksensä. Tämän julkaisun ensimmäinen cd sisältää ensimmäisen älpeen musiikin, toisella on pitemmät editit parista eka levyn biisistä, ja kolmannella on muilla julkaisuilla olleita biisejä sekä muutama ennenjulkaisermaton.
Li Jianhong - Mountain Fog CD (C.F.I. Record/WV Sorcerer productions 2021)
"Vanha tuttumme" muistuttaa itsestään 2018 keski-Euroopassa nauhoitetulla livelevyllä. Taas kerran Head Heritage -sivuston kautta saadulla vihillä tsekkasin levyn, ja järisyttävä tallenne se onkin. Reilu 16 -minuuttinen avausbiisi tuntuu liian lyhyeltä! Kitarasoundi on valtava, kuin giganttinen kivilohkare, tai iso mateleva äänikäärme. Kaivoksesta karkuun pyrkivä malmisuoni. Yhtä aikaa kuin siis sekä uskomattoman iso että klaustrofobinen. On jännää kuvitella, miten tuo soundi, feedback ja äänivalli on täyttänyt konserttitilan. Pitempi nimibiisi on vaihtelevampi ja ehkä vähemmän klaustrofobinen, atmosfäärisempi ja ehkä siis sitä mitä levyn nimikin kuvaa, lapsuuden sumuista vuoristomaisemaa. Ensimmäiset 15 minuuttia kehitellään aineksia, jonka jälkeen hernerokka alkaa keittymään kasaan. Huimaa dronea, jota osataan hämmentää sen verran taitavasti, ettei se pala pohjaan. Mukana värittämässä on kiertuekaverina toiminut saksofonisti. Eipä tällekään levylle löydy juuri vertailukohtia. Jos löytyy niin kertokaa.
Toshi Ichiyanagi/Michael Ranta/Takehisa Kosugi - Improvisation Sep. 1975 LP (Metaphon 2022; alunp. Iskra 1975)
Takuuvarmaa tavaraa sinne Taj Mahal Travellersin, East Bionic Symphonian ja Takehisa Kosugin Catch-Waven seuraksi. Levyn ihan alku kuulostaa joltain sikailulta (piti olla vain soundcheck, mutta homma venyi 55-minuuttiseksi improvisaatioksi!), mutta kohta lähes huomaamatta ollaan siirrytty paikkaan, jossa on uskomaton määrä tilaa ja jotain vastustamatonta viivaa, joka leikkaa kosmoksen. Ja siitä eteenpäin. Vaikka ehkä lähimpänä mennäänkin Kosugin määrittämää soundia (ala TMT ja EBS, tosin ei viulua tai selloa tällä kertaa), niin välillä voisi luulla kuuntelevansa Ichiyanagin soolo avantgardeilua tai Rannan Harry Partch -perkussioiden kolisteluja. Ja välillä taas nämä kaikki yhdistyvät. Soitinlistaa: etnisiä instrumentteja ja perkussioita, radiota, ihmisääntä, kaikumasiinaa, pianoa, rengasmodulaattoria. Kaikuja viedään tästä ties mihin. Avaraa musiikkia mielen täytteeksi.
